Innovaatiosetelillä avustusta kasvuun

Innovaatioseteli on Business Finlandin myöntämä avustus pienille suomalaisille yrityksille. Rahoituksen myöntämisen edellytykset ja avustuksen suuruus vaihtelee vuosittain. Viimeisimmät ehdot voit tarkistaa Business Finlandin Innovaatioseteliä koskevasta artikkelista.

Olemme Business Finlandin virallinen palveluntarjoaja ja voimme myös kartoittaa veloituksetta, voimmeko olla avuksesi ja toimia palveluntarjoajana hakiessasi Innovaatioseteliä.

Rahoitusta luovaan ja systemaattiseen toimintaan

Kuten aiemmin mainitsimme, Innvaatiosetelin avustuksen suuruus ja ehdot hieman vaihtelevatkin, keskeistä on ollut nimenmukaisesti uusi innovaatio joko tuotteisiin tai palveluihin. Business Finland haluaa edistää ja tukea luovaa ja systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin

Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea, jolla on potentiaalia kansainväliseen kasvuun ja jonka eteenpäin viemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista. Innovaatioseteli on usein enimmäinen Business Finlandin kautta haettava avustus, ja yrityksen kasvaessa on mahdollisuus hakea suurempia avustuksia.

Olemme erikoistuneet yrityksiin, joilla:

  • Yhdenmukainen ja brändille ominainen visuaalisuus tunnistettavaa tai sitä halutaan vahvistaa
  • Digitaaliset alustat ovat osa tuote- ja palvelustrategiaa
  • Kasvuhakuisuus on yrityksen DNA:ssa

Varaa ilmainen 15 min keskustelu

Kerro meille kehittämistarpeistasi tuote- tai palveluinnovaatioon liittyen. Autamme yrityksesi alkuun!

Varaa 15 min konsultaatio